Kulmakonditoria on vuonna 1996 perustettu perheyritys. Tänä päivänä ketjuun kuuluu seitsemän kahvilaa ja oma leipomo. Liikevaihto on 6 miljoonaa euroa. Yrityksen perustajat avasivat ensimmäinen kahvilansa Järvenpään keskustaan Sibeliuksenkadun ´kulmaan´. Tästä juontuu nimi Kulmakonditoria, josta myöhemmin vakiintui lempinimi Kulmis.

 

Seuraavat kahvilat avattiin Keravalle (1998), Hyvinkäälle (2000), Riihimäelle (2005) sekä Tikkurin (2006) ja Myyrmannin (2007) kauppakeskuksiin. Hyvinkään kahvila muutti Kauppalankadun kulmasta maaliskuussa 2012 uuteen Kauppakeskus Willaan. Keravan ja Riihimäen kahvilat ovat franchising-yrittäjien hallussa, muut kahvilat kuuluvat emoyhtiöön.

 

Yrityksen toiminta-ajatus ja liikeidea perustuvat tarkkaan määriteltyihin konsepteihin ja yhtenäisiin, ketjuyritykselle ominaisiin toimintatapoihin. Kulmakonditorian oma tuotekehitys ja leipomo Hyvinkäällä takaavat omaperäiset ja maukkaat käsintehdyt tuotteet, joita saa vain ´Kulmiksesta´

 

Vuonna 2012 Kulmakonditoria uusi ilmeensä ja lanseerasi uudet konseptinsa Deli&Bakeryn sekä Kitchen&Bakeryn.

 

Deli&Bakery-konseptiin sisältyy perinteisin Kulmakonditorian tuotevalikoiman lisäksi laaja lämpimästä keittiöstä tilattava tuotevalikoima kuten uuniperunat, pastat, tortillat ja burgerit.

C-oikeuksilla varustetuissa Järvenpäässä ja Keravalla voit valita ruokajuomaksi esimerkiksi kylmän huurteisen. Deli&Bakery konsepti on tällä hetkellä Wiillaa lukuun ottamatta kaikissa Kulmiksissa, joista Riihimäellä hieman supistetulla valikoimalla.

 

Kitchen&Bakery-konseptissa on lisäksi täydet anniskeluoikeudet sekä vielä hieman laajempi keittiöstä tilattavien lämpimien annoksien valikoima. Tämän konseptin löydät Willasta.

 

Uusitut Kulmikset pystyvät herkullisilla keittiöstä tilattavilla tuotteillaan entistä laajemmin palvelemaan myös lämpimän lounaan sekä viihtyisän iltaruokailun ystäviä!

Kahvilat ja

yhteystiedot

Tuotteet

Meille töihin

Etusivu

Palaute